Toisaalta siinä on valitettavasti paljon samaa kuin omassa muoti/mekkoharrastuksessani. Tuskin tuo perhe noita karkkiautomaattejaan mihinkään käyttää. Heille itse keräily on se juttu - juttu, josta tulee hyvä olo.
En minäkään mekkosia enää hanki siksi, että tarvitsen niitä vaan koska vaatteet ovat minulle harrastus: uuden kauniin ja tyyliini passelin mekon hipelöimisestä saa mielihyvää siinä vaaterekillä, kaupan kassalla kun se sujahtaa omaan pussiin ja vielä kotosallakin, kun sen nostaa pussukasta kaapin oveen katseltavaksi, ennen kun se löytää paikkansa kaapista. Ja ehkä jää sinne pimentoon ikuisiksi ajoiksi.
Tuo mielihyvä koukuttaa. On pakko saada lisää. Vähän niinkuin on huumeiden tai minkä tahansa muun riippuvuuden kanssa ilmeisesti.
Tuo "pakkosaadalisää"-koukuttuminen on vissiin aikalailla biologista. Samat alueet aivojen pohjaosissa kontrolloivat mielihyvä-välittäjäaineita ja juuri käyttäytymistä vahvistavaa dopamiini-välittäjäainetta. Eli koukussa ollaan. Ikävässä koukussa, kun tuota kuluttamista ja krääsän keräilyä juuri haluaisi välttää kaikin keinoin.
Ohessa toinen vaatekaapeistani. Vähän Pez-hyllykön tyyliin. Ja uusin lisä sinne, minulle aivan tuntemattoman Samsoe&Samsoe- merkin mekko kaupunkihaahuilun tuloksena Beamhillistä.
Onkohan olemassa mekkovieroituskerhoja?
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti