maanantai 26. huhtikuuta 2010

Sienisoppaa ja korkokenkiä

Pietari teki vaikutuksen. Jos palauttaa mieleensä Helsingin keskustan komeimmat  kivitalot ja kertoo tuhannella, niin saa osviittaa kaupungin arkkitehtonisesta vaikuttavuudesta ja koosta. Pietari on rakennettu saarten päälle ja toinen upea kaupungin ulkoasuun liittyvä tekijä olivakin nuo monet isommat ja pienemmät sillat, kullattuja sipulikupoleja unohtamatta. Mutta Pietarissa oli toinenkin resuisempi puolensa, joka yhtälailla teki vaikutuksen. Nimittäin osa noista hienoista taloista oli niin huonossa kunnossa, että näytti siltä kuin ne voisivat romahtaa hetkellä millä hyvänsä. Kovaa vauhtia niistä osaa toki kunnostettiin, mutta kaupunki on niin jättimäinen (5 miljoonaa asukasta), ettei kaikkialle millään ehdi.
Hieno mahdollisuus oli päästä myös tutustumaan yhteen Pietarin lähiöistä. Ylellisyys ja kultakupolit olivat kaukana siitä todellisuudesta. Oheisissa kuvissa näkyy myös lähiössä sijainnut koulu, jossa kävimme vierailulla. Siellä pääsimme jotenkin niin lähelle sikäläisten nuorten arkea kun vain voi päästä. Spontaani jalkapallomatsikin otettiin meikäläisten ja heikäläisten välillä jumppasalissa, joka minusta oli myös jotenkin niin Venäläinen/Neuvostoliittolainen - siitä kuva myös ohessa.
Onneksi en ollut reissussa yksin vaan työporukan kanssa, sillä ilman Venäjän kielen taitoa pärjääminen olisi ollut hankalaa. Nimittäin tapa hoitaa asioita oli perin erilainen kun meillä suomalaisessa kulttuurissa: jotta saimme esimerkiksi Venäläisen taiteen museossa takkimme naulakkoon, piti ensin käydä aikamoiset kovasanaiset neuvottelut narikanvartijan kanssa, että sopiiko se. Ja itseasiassa jo mennessä junavaunussa teen saaminen riippui siitä, että sopiko se kokille juuri sillä hetkellä. Eivätkä nämä ole ainoita esimerkkejä tuosta kommunikaatiokulttuurista - kaikesta piti vääntää. Ja ilman kielitaitoa se olisi ollut aika hankalaa. Mutta toki asiat sitten järjestyivät kun niistä päästiin yksimielisyyteen.

Mutta se pukeutuminen. Minusta Venäläiset naiset olivat hyvin kauniita, huoliteltuja ja naisellisia vartalonmyötäisine vaatteineen ja korostettuine vyötäröineen. Stereotyyppisestikin ihan kaikki (näin ehkä yhdet tossut tytöllä) kävelivät korkokengissä. Kontrasti omaan tuhruiseen huulipunattomaan jättitakkiseen converseminääni oli valtava. Siellä pitää (ja saa?) olla nainen. Sellainen trenditietoisuus näkyi minusta enempi miesten pukeutumisessa ja hiustyyleissä.

Ruuasta vielä sananen: kasvissyöjän pääasiallinen ravinto matkalla olivat sienikeitto ja suolakurkut sekä satunnaiset pihvin oheislisäkkeet. Mutta kyllä niillä pärjäsi ihan oivallisesti - ja jäipähän tilaa Venäläiselle suklaalle, joka oli todella makoisaa ja kauniisti pakattua. Suklaan lisäksi kannoin kotiin muutaman suloisen minimaatuskan.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Kevät pyörillä

On aika kaivautua piitkän lumisen talven jäljiltä kellariin pyörävarastoon ja nostaa rakas kaksipyöräinen taas päivänvaloon. Poikani on jo pyöräillyt pari viikkoa (aivan liian pienellä - jestas kun ne kasvaa) omalla vauhtikiiturillaan, mutta omani on vielä tältä keväältä korkkaamatta. Edellinen pyöräni varastettiin kotipihaltani (vihastun vieläkin kun ajattelen, miten vanhaa Kombimaxiani on mahdettu kohdella kaltoin, jotta sen lukot saatiin auki) ja vihdoin viime kesänä uskaltauduin parin vuoden renkaattoman kauden jälkeen hankkimaan uuden käytetyn, juuri sopivasti mustavalkoiseksi maalatun Jopon. Se on tuossa toisiksi alimmaisessa kuvassa.
Ystäväni vinkkasi uuden pyöräni hankinnan tienoilla viime vuonna minulle mitä mainioimman katumuoti/pyörätyylisivuston www.copenhagencyclechic.com. Kantsii tutustua. Erityismaininta mitä hauskimmista lastenkuljetusmenetelmistä! Kaikki kuvat siis ensinmainitulta sivustolta.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Lempilamppu


Kevät on täällä ja valoa on välillä vähän liiankin kanssa. Silti iltaisin sytytän pikkulamput tuomaan tunnelmaa ja lämpöä illan viileyteen. Tässä uusin lampuistani: kadulta löytynyt ysi. Sen sisälle sopi näppärästi vanhan ikealampun pidike ja sen tuoma valo on täydellisen kellertävän pehmeä.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Lipasto ja mahdollinen ähky

Ah, mikä esteettinen supernautinto olikaan eilen päästä eroon vanhasta Ikean tv-tasorohjakkeesta ja korvata se tällä viiskyt-kuuskytlukulaisella lipastolla. Huuto.netistä löytyi, ja halvalla. Ainoa ongelmanpoikanen on vain se, että olkkari alkaa olla kyllästetty - ensinnäkin huonekaluilla, toisinnakin viiskytlukulaisilla sellaisilla. Kohta tulee ähky.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Charlotte

Aikamoista varmaan olla muusikko Serge Gainsbourgin ja näyttelijä Jane Birkinin tytär. Eli olla siis jonkinmoinen julkisuuden henkilö syntymästään asti. Kodin/geenien peruja lienee Charlotte Gainsbourgin puuhailu kumpaisellakin vanhempiensa ammattitaidon saralla: näyttelijänä hän on ollut varsin aktiivinen (12-vuotiaasta asti) ja tuli palkituksikin Cannesissa Antikristuksesta. Musiikin puolella hän julkaisi juuri toisen levynsä. Ensimmäiseen niistä, vuonna 2006 julkaistuun 5:55:n olen tutustunut, uusinta en ole kuullut vielä. 5:55:lla pidin erityisesti erityisesti alla soivasta kappaleesta.
Ja siis Charlotten tyyli, se on täydellinen: huoleton yhdistelmä poikamaisuutta ja boheemiutta. Miten voivat tavalliset farkut näyttääkään noin hyviltä! Kaiken lisäksi hän on kahden lapsen äiti, täyttää kohta 39 ja näyttää tuolta. Ihailen!

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Lahjalasit ja turkoosi kysymys

Sain viime jouluna lahjaksi hienot vanhat turkoosit lasit. Lahjan antaja selkeästi tiesi viehtymykseni tuohon väriin, etenkin sisustusasioissa. En välttämättä muuten ole niin kauhean innoissani turkoosista, mutta jostain syystä se on minusta ehdoton sisustuksen piristeväri.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Tarjotin etsii paikkaansa

Eilinen hankinta, Donna Wilsonin tarjotin, löysi mahdollisesti paikkansa keittiöstä. Se syrjäytti toisen, Marimekon Fokuksen nyt ainakin kevään ajaksi paikaltaan. Lisäksi se passaa aika hyvin yhteen tuon Fairyn retropurnukan kanssa. Sinisessä Mariskoolissa on myös tulkkina vieraassa maassa toimivia lasialusia. Tärkeimmät baarireplat on käännetty niissä niin Englanniksi, Ruotsiksi, Espanjaksi kuin Hollanniksikin. Ne ovat löytö Liisankadun vanhojen tavaroiden liikkeestä, jonka nimeä en nyt suostu muistamaan. Oikeassa yläkulmassa roikkuu pojan traktorisiivousrätti.

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Sera

Törmäsin Sub Popin sivuilla jotain kolmisen vuotta sitten nimeen Sera Cahoone. Kuuntelin biisin jos toisenkin ja ihastuin täysin. Tajusin myös, että sama Sera soittaa Band of Horsesin ensimmäisellä levyllä Everything All The Time rumpuja muutamassa biisissä.
Sekä Cahoonen ensimmäinen omaa nimeään kantava levy, että toinen (josta kuva alla) ovat niin hienoja biisejä täynnä, etten ymmärrä miksei hänestä ole tullut sen tunnetumpaa artistia, sillä minusta hän todellakin ansaitsisi sen. Jos tykkää Ryan Adamsista ja Band of Horsesista, häneen kannattaa ehdottomasti tutustua!


 Tässä suosikkibiisini:

Elokuvaa tyylillä

Kävin eilen katsomassa Tom Fordin esikoisohjauksen A Single Man. Koska Ford on minulle tuttu ennemminkin muodinluojana Guccin ja sittemmin YSL:n leivissä, olin hieman yllättynyt tästä uudesta alanvaltauksesta. Mutta tyylillä Ford elokuvapuolenkin hoitaa näköjään.  
A Single Man on kertomus rakastettunsa kuolemasta toipuvan yliopistonprofessorin yhdestä päivästä vuonna 1962. Millään ei tunnu olevan mitään väliä ja koko elokuvan värimaailmakin kertoo alkupuoliskolla tästä tyhjyydestä. Loppua kohden väritkin alkavat taas näyttäytyä. Päärooleissa ovat ihanat Colin Firth ja Julianne Moore. 
Elokuvan aina yhtä tärkeä pääviesti minusta oli se, että elämän merkitys ja mieli löytyy rakkaista ihmisistä ja siitä, mitä heille itsestään antaa. 
Ja siis viimeisen päälle hiottuja olivat kaikki visuaaliset detaljit, ah.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Matkailun turhuus ja unelma valkoisesta hiekasta

Riku Korhonen kirjoitti muutama päivä sitten Hesarin kolumnissaan: "Me ihmiset emme usko enää tuonpuoleiseen. Me uskomme lentoasemien lähtöportteihin. Ajattelemme, että kun nousemme pilvien yläpuolelle ...voimme laskeutua vieraisiin kaupunkeihin vapautuneina arkisista taakoista."
Luin Korhosen kolumnin muutamaa tuntia sen jälkeen, kun olin napauttanut itselleni lennot Ateenaan ensi kuuksi - lähtemisen teema oli siis hyvinkin ajankohtainen.

En matkustele itse asiassa hirveän usein, monesti vastassa on yksinkertaisesti taloudellisten resurssien puute, nykyisin enemmän ja enemmän huono omatunto päästöihin liittyen. Toki minua kiinnostaa kovasti elämä muualla maapallolla; erot ja yhtäläisyydet elämän arjessa ja kulttuurissa, mutta muutaman päivän lomareissu tuskin auttaa asiaa. Tällaiset kaupunkilomat voisivat siis olla puhtaasti itsekästä itsensä hemmottelua, irtoutumista arkipäivän rutiineista ja työtaakasta. Ja haluaisin uskoa, että tuohon irtautumiseen ei tarvita lentokonetta. Että tärkeimmät matkat tehdään pään sisällä.

Tai oikeastaan tahtoisin, ettei minulla olisi tuota tarvetta irtautua mistään. Että voisin yhtyä Korhosen sanoihin: "Olen jo löytänyt kotini hyvistä ihmisistä ja hyvästä taiteesta. Minua ei tarvitse viihdyttää ainoallakaan uudella kaupungilla. Jos kyllästyn lähimpiini, kyllästyn kaikkeen."

Ohessa kuva Hellaan Voguesta. Olis se kyllä kiva päästä uittamaan varpaitaan tuomoisessa hiekassa. Ihan puhtaan itsekkäistä syistä.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Chanelia ilmassa

Lähdenpä tästä juhlistamaan työkaverini uutta kotia, ylläni Chanelia. Äitini toi pullollisen Mademoisellea tuliaisiksi laivareissulta ja pidän siitä kovasti: se on naisellinen mutta silti riittävän kepeä tuoksu minulle.
Tämä päivä on ollut hämmentävän täyttävä noinniinkuin psyykkisesti; saattelin poikani pohjoiseen muutamaksi päiväksi hangille riehumaan (miten oudolta tyhjä koti tuntuukaan), tapasin ystävän joka näytti kuvaa odottamastaan pikkuriikkisestä vauvasta (välitön palautus omaan odotusaikaan ja sen tuntemuksiin) ja sain kuulla täysin odottamatta tärkeän työkollegan "menettämisestä" toiselle paikkakunnalle. Huh.
Ja ah, hienoa päästä vähän pureksimaan näitä juttuja mukavassa seurassa.