Menneitä kaivellen

 

Viime viikkoina ja kuukausina on tullut ajatuksissa haahuiltua poikkeuksellisen paljon menneissä, varmaankin äidin takia. On tullut vaelleltua omille juurille, saatua ehkä hieman lisää ymmärrystäkin nykyhetkeen. Ja hyvä niin. 

Mennyt on läsnä jatkuvasti myös monissa niissä pienissä esineissä, asioissa ja kuvissa, joita olen mukanani kodista toiseen vuosia kantanut.

Lumen narina ja pipon puute

Tänään korjasin koko päivän kotona kokeita (=siivosin vessan ja järjestelin eteistä) ja päivittelin piponpuutetta korvaläpissäni hytisten. Asettelin tontut radion päälle ja pakkasin pienen lahjan illalla kyläillyttä ystävääni varten.
Lumi jalkojen alla tuntuu kivalta, niinkuin muutenkin elämä juuri tällä hetkellä.

Lumen maku

Aika ylellistä, meillä on takapihallamme valtava pulkkamäki. Sitä testatiin tänään, ja hyvinhän se toimi - vauhti yltyi suorastaan hurjaksi. Joulua on jo ilmassa; ripustimme parvekkeelle pikkuiset lamput. Ja kävimme ihastelemassa vähän isompia lamppuja joulukadun avajaisissa Aleksilla. Kuka ihmeessä on muuten keksinyt nuo häiriköivät, liikkuvat valosysteemit, joita on nyt joka paikassa? Yök. 
Ohessa kuva mäestä, jossa valtavat tumput ja Haisaappaat olivat todellakin tarpeelliset.

Päivän liikuttajat

Sydämeni suli, kun törmäsin tähän Magenta Skycoden Simple Pleasures-videoon jollakin välituntisurffailuistani tänään. Voi mitä liikkiksiä - kisut sekä karvakaimansa Jori Sjöroos. Jotenkin koen myös syvää yhteenkuuluvuutta noiden karvakuontaloiden kanssa. Ja tuo lopun kehräys, ihan huippua.



Yhtyeen viime perjantain levyjulkkarikeikka oli muuten komea - tosin välillä tuntui, etteivät Sjöroosin taivaitasyleilevät melodiat meinanneet mahtua Kuudennen linjat suht niukkoihin tiloihin. Huomennakin on itseasiassa luvassa melko mahtipontista laulelmaa kun yksi kaikkien aikojen lemmikkiyhtyeistäni, Teenage Fanclub, kipuaa Nosturin lavalle. Elävästä musiikista saapi toivon mukaan ammennettua vähän energiaa tämän pimeyden keskelle - vaikka seuraavan aamun herätys toki vähän vanhusta kammottaakin.

Rappu ja käytävä

Tuoreehko kotimme on ihan tavallisessa 50-luvun keltaiseksi rapatussa kivikerrostalossa. Olen siihen silti jo kovin kiintynyt; etenkin sen rappukäytävään, joka on täynnä herkullisia yksityiskohtia ja häikäisevän kaunista, sinertävää valoa. Nautin näystä kovasti joka kerta kun tulen (valoisaan aikaan) kotiin.

Äidistä kuului tänään hyviä uutisia. Enää ei tarvitse jännittää ainakaan ihan niin paljon kuin aikaisemmin.

Piparkakkupäivä

Lauantai oli täytetty uimakoulun jälkeisillä märillä hiuksilla pipon alla, piparkakkujen tuoksulla ja kahvitteluvieraiden kuumeisella odotuksella.
Pakkailimme myös yhdessä huomiset isänpäivälahjat. Ne löytyivät kätevästi Jäänsärkijästä (joka on aina yhtä mahtava asiointipaikka!), ja pakkohan se oli itellekin ostaa jotakin. Tuota Nationalin ekaa minulla ei aineellisessa muodossa vielä ollutkaan ja sen erikoinen kansi näyttää isona entistäkin hassummalta!

Selviytymisresepti

Päivän pituus tänään oli 7 tuntia 56 minuuttia, aamukahdeksasta iltapäivän neljään. En siis juuri nähnyt päivänvaloa. Ja jouluun asti vielä päivä lyhenee. Aika hullun hurjaa. Sen aina onnellisesti unohtaa kevään tullen. Suklaata on alkanut jo kulua tavallista enemmän. Ja kahvia. Ja punaviiniä, villasukkia sekä Nationalia. Siinä henkilökohtainen selviytymisreseptini.

Tänään töissä sattui ihana juttu; päästessäni nimittäin sinne asti kenkäni ja sukkani olivat räntäloskassa puskemisesta läpimärät. Mainitsin siitä yhdelle kollegoistani sivumennen ja kotvan kuluttua, kesken ensimmäisen oppitunnin, luokkani oveen koputettiin. Siellä seisoi toinen työkaveri, joka piti kädessään huopatohveleita. Sanoi kuulleensa, että kenkäni olivat kastuneet. Oi sitä yllätyksen ja ilon määrää. Olenko jo maininnut, että pidän työstäni? Tässä yksi syy siihen.

Su

Mukava sunnuntai. Poika ajeli autoilla aamusta lähtien, minä taas kertailin uuden puutteessa eilisen hesaria ja join puoli pannua kahvia. Meillä molemmilla oli jo hiukan joulu ajatuksissamme; minä tuumin, josko kohta voisi jo leipoa piparkakkuja, tuo autojen ystävä taas etsi isompia ja komeampia ajoneuvoja postiluukusta tupsahtaneesta joululahjaluettelosta.
Huomautus muuten Pauli Kallion sarjakuvien ystäville: uusin Kramppeja ja nyrjähdyksiä -albumi on ilmestynyt. Sen tarinat ovat kaikki minulle uusia, sillä Suomen Kuvalehti, jossa sarja nykyään ilmestyy, ei kuulu vakilukemistooni.
Ja nyt, huh, kohti uutta viikkoa.

Perjantai ja eteisen valo

 Tänään oli mahtavan aurinkoinen päivä. Askelkin tuntui keveämmältä.  Nyt kyllä väsyttää julmetusti - viikko oli taas uuvuttava - mutta tarkoitus olisi vielä vääntäytyä työporukan kanssa iltaa istumaan ja sieltä Magenta Skycoden levynjulkkarikeikalle, jos sinne nyt mahtuu.  Ja ellen uuvahda ennen sitä.

Ohessa pari kuvaa iltapäivän valoistamasta eteisestä.