Poika lähti isänsä kanssa jokakeväiselle pohjoisenreissulle hankia mylläämään. Kotona on oudon hiljaista. Mahdanko oikein osata ollakaan.
torstai 31. maaliskuuta 2011
maanantai 28. maaliskuuta 2011
Kasvitusta
Mummo antoi mukaani kasvatin, pikkuisen Peikonlehden alun. Nuo ovat sisustuslehdissä näyttäneet kovin kivoilta. Toivottavasti omastanikin kasvaa oikein suuri, sellainen melkein kuin puu.
Tunnisteet:
sisustushaaveet
sunnuntai 27. maaliskuuta 2011
Lepoa, leikkiä ja löytö
Kaksi ylintä kuvaa on isovaarin vanhasta työhuoneesta. Siellä aika on pysähtynyt paikoilleen.
Tunnisteet:
matkat,
Samuji,
vaatehöpinät
lauantai 19. maaliskuuta 2011
Tervetuloa, kevät
..Sillä olen valmis. Tänään en tehnyt yhtään töitä (vaikka olisi pitänyt), vaan rentouduin, kävin poikien kanssa hillumassa kaupungilla, söin pullaa, piipahdin Zarassa kevätvaatekatselmuksella ja iltasella annoin itselleni luvan vain maata sohvalla.
Ovenkahvassa killuu keväinen pitsipaitanen, jota aion osata ensi kesänä käyttää. Se löytyi tuolta em. liikkeestä.
Tunnisteet:
kevät,
vaatehöpinät
Aikavaje

Kiirettä on piisannut. Parin viikon päästä taas helpottaa, viime päivinä ei ole ehtinyt yhtään mitään muuta kuin töitä. Paitsi ihan huipputärkeitä juttuja: kävimme tiistaina pojan kanssa ilmaisemassa mielipiteemme ajankohtaisesta asiasta. Kiitos Tuulille kuvasta.
sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
Tunnelmia, outojakin
Olipa kummallinen viikonloppu. Mukava ja levollinenkin toki, mutta mieli on ollut noiden Japanin tapahtumien takia ihan hämmennyksissä. Maailma tuntuu taas jotenkin muuttuneen. Sisustelun (lamput ja tuolit seikkailivat paikasta toiseen) ja lueskelun välissä on ollut pakonomainen tarve seurata uutisia herkeämättä, sormi päivitysnappulalla tasaisin väliajoin käyden.
Autokuvan nappasi poika.
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
Pikkujoulu
Viime viikonloppuna tuntui ihan siltä kuin joulu olisi jo taasen tullut, niin runsain käsin ja ajatellusti meitä hellittiin tuomisilla, kun kauan odotetut vieraat kävivät kylässä. Ties miten monesta sisustuslehdestä olenkaan vahdannut tuota Finland Family Style-kirjasta. Se on täynnänsä ihastuttavia ja inspiroivia suomalaiskoteja hauskoine yksityiskohtineen.
Mies sai arvuuteltavakseen minikokoisia poppareita ja muita hahmoja, poika pärisyteltäväkseen Porschen. Kiitos vielä kerran!
..Lundioista puheenollen, miten hauskalta ko. hyllykkö tuossa toisiksi alimmassa kuvassa täyteen ahdettuna ja hieman värikoodattuna näyttääkään.
Mies sai arvuuteltavakseen minikokoisia poppareita ja muita hahmoja, poika pärisyteltäväkseen Porschen. Kiitos vielä kerran!
..Lundioista puheenollen, miten hauskalta ko. hyllykkö tuossa toisiksi alimmassa kuvassa täyteen ahdettuna ja hieman värikoodattuna näyttääkään.
Tunnisteet:
Kirjat,
muiden kodit,
sisustus,
ystävät
perjantai 4. maaliskuuta 2011
Viikon varrelta
Iltataivas alkuviikolla, Matt Berninger yleisön joukossa torstai-iltana - sekä uusi puhvihihainen takki ja hyvin hyvin väsyneet silmät tänään kuvattuna.
Berningerin kuvasi Antti.
Tunnisteet:
elämä,
keikat,
The National
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)